Mikä minusta tulee isona?

on

Näin keväällä moni yläasteen tai lukion päättävä pohdiskelee kovasti jatko-opintoja ja urasuunnitelmia. Osalle se aiheuttaa suurta päänvaivaa, mutta lohdutukseksi voin sanoa, ettei me vähän isommatkaan vielä tiedetä mitä meistä oikein tulee isona. Ja älä huoli jos siellä juuri näitä asioita mietit; ei mikään ole lopullista! Aina voi kokeilla jotain uutta, vaikkei se ensivalinta osunutkaan oikeaan. 🙂

Muistan oikein hyvin vielä ne kerrat, kun olimme mummuni ja vaarini kanssa bingossa Evijärven nuorisoseuralla. Katselin ihaillen bingoemäntää ja ajattelin, että isona minustakin tulisi kyllä bingoemäntä. Se tuntui silloin ihan täydelliseltä ammatilta, jotenkin niin suurelta vastuulta. Lapsena halusin jossain vaiheessa myös taitoluistelijaksi tai jääkiekkomaalivahdiksi. Taisin haluta myös hiihtäjäksi. Voitin yhdet hippokisat ja tulin kolmanneksi Alajärven mestaruushiihdoissa. Päätin tuolloin kuitenkin lopettaa hiihtäjäurani huipulla.

Yläasteella haaveilin, että minusta voisi tulla näyttelijä. Mutta ymmärsin, että näyttelijän työssä olisi aika hankala elättää itsensä.  Olisi siis parempi lakata haaveilemasta ja opiskella itselleni joku perusammatti. Ehkäpä ranskanopettaja? Valitsin siis valinnaiseksi aineeksi ranskan. Ranskan opiskeluni jäi kuitenkin pariin oppituntiin. Se oli niin tylsää, että päätin vaihtaa sen kuitenkin ilmaisutaitoon. Eipä tullut tästä tytöstä ranskanopettajaakaan.

Joku yläasteen opettajistani taisi minulle mainita, että näkisi minussa luokanopettajan tai lastentarhanopettajan. Se oli se minun kiltti, rauhallinen ja lempeä luonteeni. Siitähän se ajatus sitten lähti. Ja mikä ettei, olinhan aina kovasti pitänyt lapsista ja viihtynyt heidän parissa. Lukion jälkeen hain siis yliopistoon luokanopettajaksi ja toisena vaihtoehtona lukemaan sosionomiksi. En päässyt yliopistoon, mutta pääsin ammattikorkeaan sosiaalialalle. Tiesin heti hetken opiskelujen jälkeen, ettei se ollut minun juttuni. Kilttinä ja vastuuntuntoisena tyttönä päätin kuitenkin opiskella tutkinnon loppuun, koska luonteeni ei olisi antanut periksi jättää opintoja kesken. Opiskelin sosionomiksi ainoastaan lastentarhanopettajan pätevyyden vuoksi.

Opiskelin pari vuotta sitten myös valokuvaajan tutkinnon. Ja viime syksynä opiskelin itselleni yrittäjän ammattitutkinnon. Ei oppi ojaan kaada.
En minä vieläkään tiedä mikä minusta oikein isona tulisi. Täytyykö sitä tietääkään? Ehkäpä minusta tulee sellainen haahuilija, joka tekee vähän sitä sun tätä. Voisiko sitä isona tulla vaikka ja miksi?

On harmi, että yläasteen ja lukion jälkeen sai hyvin vähän neuvoja ja vaihtoehtoja jatko-opiskelujen suhteen. Ei opinto-ohjaaja todellisuudessa ikävä kyllä tunne nuoria niin hyvin, että tietäisi mille aloille he voisivat haluta ja sopia. Eikä opinto-ohjaajilta sitä voi edellyttääkään, ei sellaiseen ole resursseja. Suurin osa siis päätyy opiskelemaan jotakin, sillä jotakin on opiskeltava. Kiinnosti se sitten tai ei. Jotkut ehkä tietävät jo tuolloin 19-vuotiaana mitä he haluavat tehdä ammatikseen, toiset taas eivät. Osa päätyy opiskelemaan jotakin alaa, jonka ehkä toiset ihmiset ovat roolittaneet hänelle. On heitä, jotka tekevät jotakin työtä muutaman vuoden ja huomaavat, ettei se työ ollut ollenkaan sitä mitä he haluavat tehdä. Toisilla on uskallusta lähteä vaihtamaan työpaikkaa ja koko alaa, toiset puolestaan tekevät sitä työtä lopun ikäänsä. Osa onnellisista tekevät unelmatyötään alusta loppuun saakka.

Eikä sillä ole väliä, päätyipä sitten tekemään mitä tahansa. Tärkeintä on, että on itse itseensä ja elämäänsä tyytyväinen.

Ja unelmia, niitä pitää aina olla! Ja niitä kohti on myös uskallettava kurottautua. Kerranhan täällä vain eletään!

Terkuin,
ylioppilas keväältä 2010

DSC_2975.jpg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s